Saturday, October 19, 2013

Luusatulan teko

Vuoden 1973 Guild S-100 myyntikuntoon laitto. Operaatioon kuuluu luusatulan teko ja nauhojen kiillotus.


Kyseessä on osittain osista kasattu yksilö. Olen kerännyt elektroniikan, mikrofonit (WCR Godwood - käsinkäämityt huippumikit), tallan ja virityskoneiston (Grover) "varaosalaatikkoni" pohjukoista. Kaikki hyvälaatuista kamaa.


Vanha satula on vähän ryötäen kiireessä tehty TUSQ-aihiosta, joten vaihtoon, vaikka toimi ihan hyvin.


Luuaihion työstö alkakoon. Aluksi 80-vahvuisella hiomapaperilla oikeaan paksuuteen...


...ja pohjan viistotus lapakulmaa mukaillen.


Asemointia.


Näyttäisi natsaavan. Kuvasta näkee, että edellinen nauhojen asentaja ei ole ollut mikään varsinainen guru viimeistelyn suhteen, mutta toimivat moitteetta ilman särinöitä, joten kosmeettista on vain se.


Äärimmäisen vaativat leveysmerkkaukset suoritettu lyijykynällä.


Sahataan ylimääräiset pois.


Aloitetaan muotoilu. Pyöristetään lavan puoli viistoksi.


Toinen äärimmäisiä hermoja vaativa toimenpide on piirtää suuntaa-antava korkeusviiva satula-aihioon. Onneksi kaikki meni hyvin.


Kielten paikat merkitty n. 2,5-3 mm laidoista ja jaotus sen mukaan.


Ensimmäiset urat viilattu ja tsekataan miltä jaotus näyttää käytännössä.


Aloitan urien viilauksen melkein aina paksuimmista kielistä. Tuntuu turvallisemmalta...


Tarkistan uran syvyyden aika-ajoin painamalla kielen toisen nauhan huippua vasten. Ensimmäisen nauhan ja kielen alapään väliin pitäisi jäädä semmoinen paperin mentävä rako.


Kaikki urat viilattu oikeaan syvyyteen ja testattu, että kielet eivät särise tai jumitu uriin viritettäessä.

Tässä kohtaa olen jo aloittanut myös kiillotushionnan, kuten pienestä kiillon tapaisesta haukansilmäinen bloginlukija huomannee.

Kiillotushionnan teen ihan vesihiomapapereilla 600-1000-1500-2000 vahvuuksilla hioen ja lopuksi kiillotusnahkalla viimeistellen.

Jätin hiontakuvat ihan suosiolla pois jottei minun epäiltäisi sentään psykoosissa olevan...


Satula valmiina syysauringon kuulaudessa. Liimaus parilla tipalla Loctiten pikaliimaa, irtoaa näin tarvittaessa helposti napauttamalla.

Myös nauhat on kiillotettu Stewart-MacDonaldsin Extra Fine Fret Eraserilla: http://www.stewmac.com/shop/Fretting_supplies/Polishing_and_abrasives/Fret_Erasers.html


Näyttää "viralliselta" mielestäin, sano.


Pölyt pyyhkimättä...


Kitara sai uuden kodin Espoosta. Onnea uudelle omistajalle! Tämä on hyvä kitara.

Sunday, August 25, 2013

Guild S-100 Polara 1971 nauharemppa (stainless steel)

43-vuotiaan Guild S-100:n alkuperäiset nauhat olivat kuluneet vain noin millin korkuisiksi. Soittotuntuma moisella nauhakorkeudella on aika huono, varsinkin vibraton ja pitkien äänien suhteen kun sormet ottavat liikaa kiinni otelautaan.

Nauhamateriaali on ruostumatonta terästä ja profiili/koko medium.


Kahveeta kuppiin ja hommiin: kielet irti ja kalupakki esiin! Tsemppaajana sai toimia Puuha-Peten DVD...


Nyt pihdit ovat siirtyneet aiemmasta kuvasta jo sentin verran lähemmäksi työmaata.


Nyhdetään nauhat irti edellä mainituilla tasapäisillä pihdeillä.


Varovasti.


Likaa ja töhkää on kerääntynyt vuosien saatossa nauhojen alle.


Vanha ruusupuu on paikoin helposti lohkeavaa ja lohjenneet palat voi liimata pikaliimalla takaisin.


Kaikki nauhat irti ja kahuikuppi tyhjä. Puhdistus ja...


...uutta nauhaa tilalle.


Nipsaistaan poikki...


Fret tang nipperseillä kantaa pois reunalistan tieltä.


Näin.


Homma etenee. Puuliimaa (Titepond) kiinnikkeeksi.


Kahvi vaihtui kaljaan. Hauska duuni vaatii hauskat juomat. Suosittelen hinta-laatusuhteeltaan yhtä maailman parhaista portereista! Suu napsaa.


Vielä viimeinen kiinni.


Välifiilistelyä.


Napsitaan tasapäisillä pihdeillä nauhojen päät reunalistan tasalle.


Hiotaan nauhojen päät oikeaan kulmaan.


15-vuotta vanha viila puree vielä.


Toiselta puolelta ja.




Tasaista on.


Pyöristetään pienellä kolmioviilalla nauhojen päät.


Tasataan huiput viilalla.



Pyöristetään profiili timanttiviilalla.




Pohjatyö alkaa olemaan siinä.


Siirrytään hiomapaperihommiin. Paperihommat on aina se tylsin työvaihe.


Sihisuhisihisuhisihisuhia n. 15 min...


Tasataan välillä huiput. Individualisteja ei suvaita!


Jokaisen paperihienouden kohdalla myös profiilin pyöristystä.


Lopuksi kiillotus...


...Dunlopin (Satakunnassa sanovat kuulemma notta "nunlop") kiillotusrievulla.

Kielet kiinni ja todetaan, että hyvä tuli!

Kiitos.